On mukava pitää listaa tyytyväisistä asiakkaista. Milloin voisimme lisätä Teidätlistallemme?
Teuvo Oinas
Ylitornion Raanujärveltä koko kansan kuninkaaksi noussut Teuvo Oinas on käynyt pitkän tien rivilaulajasta yhdeksi Suomen suosituimmaksi lavaesiintyjäksi.
16-vuotiaana Teuvo voitti ruotsinsuomalaisten laulukilpailun ja ura laulavana basistina alkoi Zonora-yhytyeessä, joka kiersi keikkapaikkoja ympäri Ruotsinmaan.
1972 Teuvo sai kiinnityksen Pasi Kauniston yhtyeeseen ja suosittu Kaunisto vei Teuvon legendaarisen Toivo Kärjen kuultavaksi. Kärki piti Teuvon laulusta, mutta kehotti ottamaan vielä laulutunteja.
Teuvo kiersi useiden eri ammattiyhtyeiden solistina ja ollessaan keikalla Sallan Revontuli -ravintolassa Teuvo näki televisiosta ensimmäisten Tangomarkkinoiden lähetyksen. Innostuneena näkemästään Teuvo päätti, että jos kisat vielä järjestetään niin hän on mukana.
1986 Teuvo oli Tangomarkkinoiden finaalissa ja korjasi koko potin. Hauskana yksityiskohtana voidaan mainita, että kyseisen kisan kakkoseksi lauloi nuori romanilaulaja Rainer Friman. Voiton myötä Teuvo pääsi levyttämään ja lukuisten levytysten ja TV-esiintymisten jälkeen Teuvo nousi artistien tähtikaartiin. Kovalla työllä ja tinkimättömällä asenteella Teuvo on raivannut tiensä tanssijoiden sydämiin. Tanssittava ohjelmisto saa yleisön tulemaan aina uudelleen Teuvo Oinaksen tanssi-iltaan.
Tanssipaikka Helsinki Pavi palkitsi Teuvon 2005 Suomen parhaana tanssisolistina.