Lauluyhtye VIISI
lauluyhtyeviisi_pieni

Tähti Suomen a cappella -lauluyhtyeiden kentällä!

Raikas naisenergialataus nostaa tunnelman kattoon tilaisuudessa kuin tilaisuudessa! VIIDEN monipuolinen ohjelmisto sopii monen tyyppisiin tilaisuuksiin. Viihdekeikoilla kuullaan niin euroviisuhittejä, 60-luvun iskelmiä, 80-luvun diskosäihkettä kuin todellista kansainvälistä glamouriakin - ja ennen kaikkea pidetään huolta siitä, että yleisössä viihdytään ja että kaikilla on hauskaa. Tarvittaessa osataan kuitenkin olla myös arvokkaita ja esiintyä tyylikkäästi myös juhlavissa ja vakavammissa tilaisuuksissa. Pääosa ohjelmistosta on voimakkaan melodista poppia mutta välillä viipyillään nautiskellen myös klassisemmassa soinnissa, jazz- ja kansanmusiikkisävyissä sekä tehdään muistojen musiikkimatkaa menneiden vuosikymmenten radioaalloille, tanssilavojen kaihoisiin tunnelmiin ja suloiseen Suomen suveen.

VIISI on helsinkiläinen lauluyhtye, joka nousi yleisön tietoisuuteen voitettuaan kesällä 2005 Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailun. Maanmaineeseen ovat Tampereelta nousseet aikanaan muun muassa Rajaton ja Club for Five. VIISI on kuitenkin hurmaavan raikas poikkeama menestyneiden suomalaisten lauluyhtyeiden valtavirrassa, sillä yhtyeen sointimaailma luodaan ja toteutetaan pelkästään naisäänten monipuolisuuteen, innovatiiviseen käyttöön ja voimaan luottaen.